lauantai 6. helmikuuta 2010

Kakaracorner







Tänään se päivä koitti kun Enossa oli ensimmäinen hallinäyttely meidän likoilla .
Lumon tulo tänne itäsuomeen peruuntui ja Weluis A pentuetta edusti Alma ja Suski .
Ajelimme Enoon jo hyvissä ajoin aamupäivällä ja ennestään tuttu halli tiedettiin pieneksi ja ahtaaksi .
Porukkaa oli todella paljon ja meidän kehän lähellekään ei päässyt .. jäimme istumaan syrjemmälle ja purkamaan tavaroita ja odottelemaan Kaijaa ja Almaa .
Kun Kaija sitten tuli ja kävimme kehällä ihmettelimme numerointia jossa oli vain muutama numero meidän numeroihin vaikka oli vielä tunti meidän kehään .. no ajattelimme että jospa siinä on joku porukka väliin otettu ..
No siirryimme kiireesti kehälle emmekä ehtineet kuin istua kun meille kerrottiin että kehä on 35 min etuajassa , koska joku koira oli jäänyt tulematta ja me olimme jo paikalla paukastiin meidät kehään ilman ennakkovaroituksia .
Suski oli ihan täpinöissään kun likat otettiin samaan aikaan kehään ja niin oli Almakin .. olihan se melkoista sirkusta kun kaveria olisi pitänyt saada vähän töytäistä .
Molemmilla oli tosi hieno pöytä käyttäytyminen ja hampaat annettiin katsoa hienosti !
Liikkeessä oli hieman toivomisen varaa koska molempia vähän hypitytti ja omaa hihnaa oli mukava hamuta . No mehän ollaan junnu kehässä ja siinähän saa vielä paljon anteeksi !
Mutta kovin olen ylpeä meidän likoista !!!
Alma eh ja Suski h
Tästä on hyvä jatkaa Kiihtelyksessä huhtikuulla , jokohan saisin sinne Escan mukaan ?
arvostelu
Vielä kovin pentumaisen yhteisvaikutelman antava narttu
Yhdensuuntaiset päänlinjat
Hyvät silmät
Täysi hampaisto
Vielä kehittymätön edestä
Hyvä runko . hyvä lihaskunto
Hieman kinnerahdas takaa seistessään . Tässä iässä hieman pehmeä karvapeitteen laatu .liikkeiden tulee kokonaisuudessaan tasapainottua
hyvä luonne . hieman jäykkä lantio ja alhainen hännänkiinnitys , tarvitsee kovasti aikaa

Ei kommentteja: